Physis: Tunti lutrausta kajakilla

Aetheris: "It is every man's obligation to put back into the world at least the equivalent of what he takes out of it." Albert Einstein

Tänään oli liikunnan suhteen päättämätön päivä. Mieli olisi thenyt mennä spinniin mutta toisaalta veri veti  pitkästa aikaa uimahalliin kajakin kanssa lutraamaan. Onneksi päädyin uimahalliina ja kajakkiin sillä tänään minulle valkeni pilateksen j merikjkin vaiettu yhteys.

Suosin meloessa kajakkeja joissa on medium-kokoinen aukko. Tämä ihan vaan sen takia että ko. aukko on riittävän suuri helppoon kajakista poistumiseen pitäen kuitenkin meren riittävän hyvin kajakin ulkopuolella. Tänään päädyin kuitenkin kajakkiin, jossa oli pieni, ns. meri-aukko. Altaan reunalla kajkkiin pujotellessa mieleeni pälähti että nythän keskikropassa on ihan sama puristus kuin mihin pilates liikkeissä pyritään. Itse olen seuramme kursseilla kuvannut kajakkiin ja kajakista pujottautumista tiukkojen farkkujen pukemiseen tahi riisumiseen. Vastaavasti pilatestunneilla ohjaajat ovat käyttäneet samankaltaista denim-vertausta kuvaamaan tunnetta, johon liikkeillä olisi pyrittävä. Noh tänään allekirjoittnut koki siis pienehkön uimahallin altaan reunalla  ahaa- elämyksen, joka yhdisti toisiinsa nuo kaksi kovin kaukana toisistaan olevaa liikunnan muotoa. Summasummarun. On hauskaa harrastaa erilaisia lajeja.