Physis: Ulkoilua

Aetheris: Mmmm.

Tarinointi on jäänyt vähemmälle ihan sen tutun syyn vuoksi: Kapitalismi ja BKT-vievat enemmän kuin oman osansa allekirjoittaneen ajasta. Mutta elämää on out kuitenkin. Eilinen jää kahdestakin syystä mieleeni: Oivallisen nautinnollinen ilta Tahtisilmän kanssa muiden laittaman ruuan ääressä ja toisaalta Suomen ja Lordin hämmentävä voitto Euroviisuissa - ei unohdu kumpikaan ihan heti.

Kun en liikuntaa ole niin paljoa saanut harrasta kuin olen toivonut, olen sitä ja sen puutetta kuitenkin ajoittain miettinyt ja päätynyt seuraavaan hajatelmaan: Aika aikaansa kutakin. Nyt en verensekaisssa tunnelmissa itseni liikuttaa vaan hapotan itseni korvien välisellä pururadalla. Hetken päästä on taas varmasti sellainen tilanne että voin ihan vapaasti liikkua ja itseäni hikoillen toteuttaa. Silloin on taas mieletöntä mitata, mihin kaikkeen tämä 75-kiloinen luu- ja lihasläjä pystyy ja venyy. Näillä sanoilla kohti kesää ja aurinkoa.