Physis: Huilipäivä

Aetheris:"Never miss a chance to keep your mouth shut." - Robert Newton Peck

Juoksin eilen kahden tunnin äääärimmäisen hikilenkin pitkin kaupungin rantoja. Kuumimmat tunnit välttääkseni yritin lähteä liikkeelle mahdollisimman aikaisin mutta lähtö venyi kuitenkin puoli yhteentoista ja juoksu meni hikiseksi. Lämpötila oli lähellä hellerajaa ja tuuli oli olematonta. Vauhdin pidin olemattoman ja huvittavan välillä ja join säännälliesti n. 20 minuutin välein mutta sevästikin homma oli rankkaa. Eilinen meni toipumiseen - syomiseen, ja päätinpä vielä pyhittää tämänkin päivän roipumiselle. Olen antanut itselleni vastustamattomasti kertoa että treeanus väsyneenä on täysin turhaa ja parasta on väsyneenä vaan levätä - tätä ohjetta olen nyt muutaman vuoden yrittänyt noudattaa ja se alkaa olemaan onnekseni jo ihan normaali tapani toimia.

Lomien jälkeen olen ollut nyt viikon duunissa ja ilokseni olen huomannut pystyväni malttaa pitää työpäivät maltillisen mittaisina. Ja kuinka mukavaa on olutkin, iltaisin ehtii tekemään vaikka mitä - jopa nukkumaan ja seuraavana aamuna on taas hauskaa mennä töihin. Tämä fiilis on pidettävä mielessä, jotta malttaa myös kun illat pimenevät ja vauhti kiihtyy. Keväällä en työhurmostani itse ymmärtänyt vaikka tuntimäärät kyllä näin, työmäärästä ja käytökseni muuttumisesta minulle mainittiinkin mutta lomien myötä rauhoituttuani ja tunnekontrastin koettuani olen todella ymmärtänyt, mitä meinasi tapahtua...onneksi ei tapahtunut... On hauskaa jaksaa, nauttia ja olla vaan...toivottavasti myös tämä posittivinenkin puoli huokuu minusta ulospäin.