Physis: Punttisali: Rinta, Ojentajat, Haba<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Aatoshetki: Ulkomaankieltä puhuneen Kaunokaisen suomat katseet ja hymyt kahvilassa ravistellesssani itseäni espressolla iltapäivänokosien jälkeisestä tokkurasta.

 

Pururadan ensimmäisen vuosipäivän lähestyessä lienee pieni muutos päivittäisen päivitteyn rakenteeseen paikallaan. Lopetan tällä päivämäärällä muiden ihmisten sanojen toistelun ja passiivisen kopioinnin sijasta aktiivisesti kirjaan vastedes hikiosion pariksi hetken, ajatuksen tai tapauksen, jonka haluan päivästä hyvässä – pahassa - opetuksena tai kokemuksena muistaa. Se välähdys kulkekoon otsikon Aatoshetki alla. Katsotaan toimiiko… 

 

Ratikassa istuessani pohdin, miksi en malta pysyä "mukavuusalueella"  ja  mikä on mukavuusalueeni ja mitkä mahtavat olla tämän rajojen venyttelyn seuraukset. Vielä alkukesästähän näytti että triathlonhaaveista huolimatta tämä kesä menee ilman sen suurempia liikunnallisia puristuksia. Ilokseni ja hämmennyksekseni näyttää kuitenkin siltä että olen juoksemassa muutaman viikon kuluttua Luomumaratonin, joka tällä päivämäärällä kirjattakoon tarkoittavan <?xml:namespace prefix = st1 ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:smarttags" />42,195 kilometrin pitkää lenkkiä ilman lenkkiä edeltävää erillistä harjoitusjaksoa. Työtaistojen osalta kevään ja kesän kiireellisyys oli jo etukäteen tiedossa, mutta vaativuudessaan se taisi kuitenkin yllättää suorittajansa. Näin jälkikäteen saatan jälleen hämmennyksekseni ja ilokseni sanoa että kesä oli kuitenkin antoisan kehittävä ja voin sanoa harpanneeni ammatillisesti melkoisen kehitysloikan viimeisten kuukausien aikana. Helposti voi sanoa että todennäköinen lopputulos edellä kuvatusta toiminnasta on ylikunto ja työuupumus, vaikka kuinka hämmentävän jakomielisesti näyttää siltä että mukavuusalueeni sijaitsee tukevasti epämukavuusalueen puolella.

 

Uskon kuitenkin että oman kehon kuuntelu ja pysähtyminen kuuntelemaan omia ajatuksia estää tai ainakin vähentää todennäköisyyttä saavuttaa ylikuntoa tai väsähtää työhön. On ylimielistä kirjoittaa että olen oppinut itsestäni niin paljon että huomaan kropassani ja ajatuksissani orastavan ylikunnon ja työuupumuksen merkit – Kun vain maltan pysähtyä itseäni ja ajatuksiani kuuntelemaan. Homman vaikeus on siinä että ihan aina tai edes riittävän usein en malta tai viitsi niin tehdä. Edelliseen viitsimättömyyteen lienee paras korjaus ajatusten sparraus oman pururadan ukopuolella, mikä väkisinkin pakottaa pitämään edes lyhyen sisäisen kuunteluhetken.  Heh ylevästi voin siis kai sanoa että kehityn ja opin, koska päädyn tilanteisiin ja tiloihin, jotka ovat ajoittain epämiellyttäviä fyysisesti tai henkisesti. Ja vielä nöyremmin täytyy todeta että tuon kehityksen on mahdollistanut sukulaiset, kaverit, ystävät ja sielunveljet, jotka ovat jaksaneet minua sieltä happohelvetistä takaisin maanpinnalle nostella.