Physis: Huilia

Aatoshetki: Ohjaaja sanoo: " Hengitä sisään, tee aurinkotervehdys A. Hengitä ulos, tavuta yläkroppa eteen. Hengitä sisään ja ojenna yläkroppa. Punnerra uloshengityksellä alas ja tee kobra. Tee sissäänhengityksellä pyramidi ja rentouta niska. Tee  nosta vasen jalas ylos ja tee komijalkainen koira." Mina teen. Tämä on on hauskaa.

Takana vauhdikas viikko myös hikoilun osalta. Etenkin loppuviikko on ollut hauska. Torstaina pitkästä aikaa kuntonyrkkeilyä ja perjantaina sitten 75 minuutin jooga sessio. Uusien lajien myötä kroppa on ollut sikkuralla perjantaiaamusta tähän päivään asti. Huipentuma oli lauantaiaamu kun nauraminen teki kipeää ja jalkapohjiin sattui. Boxissa ennenkin käyneenä osasin odottaa yläkropan lihasten kipeytymistä mutta nyt liikkeet olivat jälkifiilisten perusteella todella tehokkaita. Olkäpäät hellinä, yläselkä arkana, vatsalihakset herkkinä ja kylkiluiden päällä olevat sahauslihakset kipeänä- aivitsi. Jalkapohjien kipeyden huomasin lauantaiaamuna sängyssä makiolessani - hämmentävä tunne. Jalat ovat joskus olleet juoksun jälkeen kipeät mutta nyt tunne kohdistui suoraan jalkapohjan lihaksiin, ei luuhun tai vastaaviin. Haluan uskoa että tunne oli seurausta perjantain joogassa todella useasti tehdystä pyramidistä joka rasitti ja myös venytti jalkoja tuimeasti.

Eilen vielä juhlakauden toiseksi viimeiset pikkujoulut, joten viikko on luut kaikinpulin rankka. Rankan viikon jälkeen teen ensiviikosta rauhallisen ja alan valmistautua jouluun - Ugh.