Lenkki: 45 minuuttia.

Aatoshetki: Kunnia englantilaiselle ruualle. Juuri söin mielettömän maukkaan Kana -pekoni - herkkusieni salaatin. Hauskaa salaatissa oli se että se oli mielettömän maukas eikä siinä kuitenkaan ollut mitään mausteita (lue salaatinkastiketta / öljyä). Vain ainesten puhas maku...mmm.

Muutin itseni tänne saarelle muutamaksi viikoksi uusia metkuja oppiakseni. Kurssi vaikuttaa todella hyvältä ja opettajakin on ammattitaitoinen. Kurssikeskus sijaitsee sopivasti lentokentän vieressä, mikä äkkipäätä tuntuu ihan hauskalta. Tällä kertaa se tarkoittaa kuitenkin sitä, että hotellini sijaitsee parinsadan metrin päässä kenties maailman vilkkaimmalta lentokoneiden parkkipaikaltaa, koneita tulee ja menee jatkuvasti ihan hotellin ohitse. Aika hämmentävää kun jättilaismäinen kaksikerroksinen saurus pyörii ympyrää rivakan kivenheiton päässä. Äänieristys hotellissa onneksi toimii ja yötä ovat hiljaisia.

Tänään kävin tutustumassa lenkkimaastoihin; parikymmentä minuuttia tietäpitkin ja sitten takaisin. Nyt olisi tarkoitus tutkia google-mapista hikan vaihtelevampi lenkki. Jännää olisi juosta TourDeHeatrow, mutta siittä taitaa tulla hiukan liikaa kilometreja vaikka mahdollisuuden rajoissa se onkin - täytyy pohtia...kun täällä aikaa vietän.