<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Physis: Työmatkapyöräilyä 60 min

 

Heinäkuun hiljaisuuteen ei onneksi kuulu enää asiakkaissa juoksemista, minkä vuoksi voin lomanalusviikolla tehdä pitkästä aikaa mehukkaan putken työmatkapyöräilyä. Ja huomiona täytyy sanoa että suomalaisten lomailu näkyy myös Keskuspuiston pyöräteillä: Vastaantulijoita on harvakseltaan ja samaan suuntaan menevät kirittäjät loistavat poissaolollaan. Eilisestä liikunnasta ei ryhmäpodaamista tullutkaan vaan juoksua Töölössä. Illan auringonpaiste ei päästänyt miestä sisätiloihin ja päädyin Tölikkää kiertämään. Päivän fiilis oli nuutunut, minkä vuoksi tarkoitukseni oli juosta Hesaria pitkin Töölönlahdelle, kiertää vesi ja palata Hesaria pitkin takaisin. Mitä lie sisäisiä voimavaroja kroppaan jäänyt mutta jälleen matkavauhtiin päästyäni en olisi malttanut lopettaa lainkaan. Päivän väsymystä kunnioittaen tyydyin kuitenkin yhteen rauhalliseen ja toiseen hiukan vauhdikkaampaan kierrokseen.

 

Viimeaikaisten lenkkien helppous on hämmentävää. Väkisinkin mieleen valuu viisaampien kommentit siitä kuinka aerobinen kestävyys vuosien kuluessa vain paranee. Toisaalta tänä kesänä olen juossut melko harvakseltaan. Voisiko olla niin että saan nyt nauttia aiempien vuosien aikana kerätystä peruskunnosta ilman jatkuvan juoksuharjoittelun tuomaa väsymystä. Jännää olisi käydä tänä kesänä vielä kokeilemassa, miltä tuntuisi lenkki työnimellä: Hiipiminen Haltialaan ja takaisin. Pitkälenkki voisi kertoa enemmän juoksukunnostani.