Kuluneet viikot ovat kuluneet tasaisen vaihtelevasti ollotellessa. Tälle viikolle sain kuitenkin aikaiseksi sen verran toimintaa että minut huonosti tuntevat henkilöt voivat luokitella minut myöhästyneen kolmenkympinkriisin kärsijäksi. Alkuviikolla spinniä ja aamujumppaa..jeee. Olen selättänyt syvs- väsymyksen ja silmät pysyvät taas auki jo aamukuudelta. Ja kun silmät aamulla aikaisin auki saa niin pysyvät helpommin auki koko päivän  – tai jotain.<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Muttamutta eilen kävin vastaanottamassa noin 120 000 pistosta pohkeeseeni, jonka seurauksena jalomuotoisessa maratonlihaksessani komeilee nyt Lumikide, joka kestää jopa Helsingin talven. Ajatus tatuoinnista on pyörinyt päässä jo pitkään enemmän tai vähemmän aktiivisesti, mutta toteutukseen homma meni kun sain raapusteltua mieltä ja silmää tyydyttävän mallin ja työmatkaltani löysin fiksunoloisen putiikin ja piirtäjän. Miksi sitten tökkiä hiutale miehen jalkaan?

Jäakide tai lumihiutale on alati muutoksessa ja se kuvastaa aina olosuhteita, joissa se on. Oli sitten kyseessä pilvien pakkaset ja tuuli tai maan tasan loska ja lumikinokset. Hiutale muuttuu aina. Vastaavasti myös nahkaan hakattu hiutale muuttuu kroppani mukaan. Nyt se on komean jämäkkä, tiukka ja sileä mutta epäilenpä vaan että muutaman kymmenen vuoden päästä se saattaa edelleen olla jämäkkä mutta ajan tuomaa kypsymistä siinä on jo pinnalla nähtävissä – varmasti. Lumi on näillä leveyspiireillä, ja myös vähitellen koko planeetalla katoava luonnonvara jos mitään ei tehdä. Olkoon pohkeeni karkea kopio aidosta lumesta myös hiljainen mielenilmaus luomulumen ja –kinosten puolesta,  unohtamatta Alaskan mursujen katoavia  kotijäätiköitä.

Lopuksi vielä se maailmaa syleilevä fakta että kuva on vaan niin sairaan cuul ja vielä itse tehty. Kuvakin tähän on tulossa jossain vaiheessa.

Tänään ei siis voikkaa, eikä jumppaa. Sauna- ja uimakielto vielä pariviikkoa mutta vanhoja kevereitahan saa aina tavata…Hymy!